Teema 1: Työskentely haastavissa ja väkivaltaisissa asiakastilanteissa

Kommentoi alustuksia ja kerro omista kokemuksistasi tai ideoistasi. 

Videot toimivat parhaiten Firefox-, Chrome- tai Opera-selaimella

Kommentit

To, 23.04.2020 - klo 09:42

Kiitos! Hyviä käytäntöjä. Erityisesti ennen asumista, etukäteen jo kontaktin luominen on hyvä käytäntö.

Arvojen pohdinta ja toivon ylläpitäminen ovat hyvä perusta luottamusuhteen luomiseen ja kaikkien jaksamiseen. Eettiselle pohdinnalle pitää antaa tilaa, mutta jotenkin tuntuu, että tämä asia on jäänyt taustalle. 

Pe, 24.04.2020 - klo 14:42

Hienosti kootut esitykset, sai paljon vinkkejä työyhteisön ja toimintatapojen kehittämiseen. Erityisesti pidin aggresiivisen asiakkaan kohtaamisen jälkipuinnista asiakkaan kanssa, koska se on meilläkin havaittu hyväksi toimintatavaksi. Diakonissalaitoksen toimintatavat olivat myös hienoja ja kertoi siitä, että tämä työ on hyvin pitkäjänteistä työtä asiakkiden kanssa.

Ma, 27.04.2020 - klo 20:13

Case 3/ajatuksia:

Poliisit puhuttelivat yhdessä ja erikseen asukkaita, joilla tuli kinaa. Jäin miettimään, että jos asumisyksikön työntekijät olisivat hoitaneet tämän ns. sovittelun niin mitä silloin tulisi huomioida? Olisiko sovinnon tekeminen voinut toimia paremmin? Sovittelutoiminnassa on tietenkin ihan omanlainen tapa lähestyä tätä asiaa, mutta voisiko asumisyksikössä olla omanlainen? Voisiko esimerkiksi sovittelun "kultaiset säännöt" tai "huoneen taulun" tehdä yhdessä asukkaiden kanssa, rakentaa ehkäpä visuaaliseen muotoon, jolloin ne voisi olla helpompaa sisäistää?

Turvallisuuskeskustelujen näkökulmasta muistelen ministeri Pekonen Anna-Kaisan  lausuneen seuraavalla tavalla (muistinvaraisesti mukaillen): "Jatkuva turvallistaminen lisää turvattomuuden kokemusta". Tähän kohtaan pakosti muistelen aikaa työskennellessäni Rikosseuraamuslaitoksella, jolloin useat työntekijät (ml. minä itse) kokivat ahdistuneisuuden tuntemuksia kun keskusteltiin työn riskeistä, tällöin nousi myös uhkailmoitusten määrät. Miten siis keskustella turvallisuudesta siten, että turvattomuuden kokemus ei lisäänny? 

 

Kiitos mahtavista alustuksista kaikille :)

 

yt Heli

 

 

Ma, 27.04.2020 - klo 19:27

Kiitos esityksistä. Hyvä muistutus oli, että työntekijöillä pitää olla toivon näkökulma kaikissa asiakassuhteissa, myös näissä haastavissa tilanteissa. Mikäli työntekijä ei näe toivoa, niin vaikea toivoa on asukkaalle välittää. Tämä näkökulma on meillä Porissa hyvin vahva asumispalveluissa, mutta hyvä siitä on aina muistuttaa itseään.

Lisäksi mieleen jäi, että asukkaiden kanssa oltiin etukäteen jo mietitty, että mitä hän toivoo että hänen kanssaan toimitaan kun haastava tilanne tulee eteen. Ja että tilanteen rauettua ja asukkaan voinnin salliessa, tilanne käydään uudestaan hänen kanssaan läpi.

Palvelulupaus joka tehdään asukkaan kanssa hänen muuttaessa jäi itselle muhimaan mieleen, sitä voidaan varmaan hyödyntää myös meidän omissa palveluissa. Herätti ajatuksia.

T. Elina Peltonen

Ma, 27.04.2020 - klo 21:25

Moikka Elina, 

Onko teillä  Porissa jäsenneltynä toivon vahvistamiseen liittyviä työtapoja/työorientaatiota? Mitkä asiat toteutuu, kun tämän "toivon lainaaminen" ns. toivottamalle asukkaalle onnistuu? Näyttäytyykö vertaistoiminnan merkitys tässä jollakin tavalla? Sosiaalityön näkökulmasta lähestyn itse asioita vahvasti sosiaalisen vahvistaminen kautta.

yt Heli

Ti, 28.04.2020 - klo 14:03

Hei, ja kiitos hyvistä videoista. Paljon konkreettisia asioita, joita on otettu huomioon.

Mielestäni hyvä pointti oli se, että asiakkaalta itseltään kysytään, miten hän toivoo, että toimitaan kun huomataan että hänellä menee "yli". Lisäksi yhteisten pelisääntöjen luominen on merkityksellistä ja antaa samalla kaikille luvan "valvoa" sääntöjen noudattamista, vaikkei välttämättä rikkomuksiin puututtaisikaan suoraan.

To, 30.04.2020 - klo 12:06

Hei! Esitykset ja keskustelu olivat hyviä ja ajatuksia herättäviä. Tehdäänkö asumispalveluissa varautumissuunnitelma väkivaltaisen käytöksen varalta automaattisesti kaikkien kanssa esim. käytäessä läpi yksikön säännöt vai sitten jos ollut ensimmäinen väkivaltatilanne? Lähinnä mietin tätä siitä näkökulmasta, että minkälaisella olettamuksella asukas otetaan vastaan. Työskentelen itse aikuissosiaalityössä ja suunnitelmaa asiakkaan hermojen menettämiseen teen asiakkaan kanssa vasta sitten, jos sellaista näyttää jotenkin olevan näköpiirissä. 

Samoin ajattelen, että työntekijöiden tehtävä on pitää toivoa yllä. Koskaan emme voi tietää mikä on se hetki, kun muutokseen on mahdollisuus ja monennellako yrittämällä se tapahtuu. Toivottavaa olisi, että myös rakenteet mahdollistaisivat yrittämisen tarpeeksi monta kertaa. Ongelmana koen monesti myös palveluiden järjestymisen hitauden. Isossa kaupungissa tarvitaan palvelupyyntö, jonka asiakasohjaus käsittelee. Vastausta ei saa heti ja paikkojakin voi joutua odottelemaan (oli tarve sitten mielenterveyskuntoutujille tai päihdekuntoutujille) ja siinä välillä ehtii tapahtua kuntoutujan motivaatiossakin monenlaista suuntaa tai toiseen. Olisipa mahtavaa vain sanoa asiakkaalle, että "voit mennä heti" kun suostumus asiakkaalta on saatu. 

To, 30.04.2020 - klo 13:45

Kiitos hyvistä puheenvuoroista, ne täydensivät hienosti toisiaan! Jäin miettimään olisiko akuuttien uhkaavien tilanteiden toimintamalleja ja pitkäjänteisen tuen näkökulmia mahdollista tuoda arjessa tiiviimmin yhteen konkreettisina käytäntöinä ja osaamisena.

Anna ja Jenna kuvaavat hyvin, miten uhkatilanteet ovat vaativia, ne etenevät arvaamattomasti, ovat epämiellyttäviä ja kuormittavia. Toistuessaan ne synnyttävät helposti tunteen, että pitkäjänteinen tuki tai luottamuksen rakentaminen on vaikeata. Yhden asukkaan haastava käytös tuntuu helposti vievän aikaa muiden asukkaiden tuelta jne. Toisaalta, kuten Heli sanoo, haastavassa käytöksessä tavallaan punnitaan AE -palvelulupauksen painoarvo ja etiikka, onnistummeko turvaamaan asumisen ja kohtelemaan ihmisarvoisesti kaoottisesta käytöksestä huolimatta.  

Turvallisuusosaaminen (ennaltaehkäisy, turvajärjestelmät, toiminta akuuteissa tilanteissa, puhejudo, mapa jne.) on ensiarvoisen tärkeätä, muuten työtä ei voi tehdä. Hankaluutena on, kuten Heli N muistuttaa, että pelkkä turvallisuuteen varautuminen voi lisätä sekä asukkaiden että työntekijöiden turvattomuutta. Ettei näin kävisi tarvitaan turvallisuusosaamisen rinnalle vankka Asunto ensin- ja eri menetelmien (toipumisorientaatio-, trauma- yms.) osaaminen. Tämä osaaminen taas ei useinkaan konkreettisesti käsittele turvallisuutta. Ehkä käytännön haasteena onkin, että turvallisuus- ja AE -osaamisista keskustellaan usein hieman erillään toisistaan. Teemoja yhdistämällä ja konkreettisia käytäntöjä kehittämällä voisi vahvistaa sekä turvallisuutta että eettistä AE -työtä. Esityksissä ja kommenteissa nousi jo esiin lupaavia käytäntöjä; sääntöjen ja toimintamallien sopiminen yhdessä asukkaiden kanssa, sovittelukäytännöt yms. Yhdistävä tekijänä asukkaiden osallistaminen uhka- ja väkivaltatilanteiden ennaltaehkäisyyn ja ratkaisuihin niin yksilö- kuin yhteisötasollakin.

Uhkatilanteilla on taipumus herättää erilaisia reaktioita; yksi etsii syitä käytöksen takaa, toinen ehdottaa selkeämpiä sanktioita ja kolmas ei tunnista uhkan olemassaoloakaan. Monilla on myös kokemusta työskentelystä tilanteissa, joihin muiden ammattikuntien työntekijät eivät tule ilman lisäapua. Työntekijöiden yksilöllisten eettisten ratkaisujen ja ammattikuntien välisten erojen kommunikointi voi helpottua, jos ae- ja turvallisuusosaamista yhdistäviä käytäntöjä jaksaa rakentaa esim. peilaamalla yksittäiset uhkatilanteet turvallisuuden lisäksi aina muuhun osaamiseen. Jota on onneksi paljon!

Ke, 06.05.2020 - klo 13:58

Näissä tuli hyvin esille ennaltaehkäisyn tärkeä rooli. Kuinka tärkeää onkaan varautua johonkin, jota ei toivo koskaan kokevan!

Jäin miettimään Alkilan yhdessä diassa ollutta lausetta työntekijöiltä: "emme voi työskennellä kanssasi, jos pelkäämme". Kuinka tärkeää onkaan sanoittaa omia tunteitaan työyhteisössä sekä omille kollegoilleen että asiakkailleen. Minusta on rehellistä kertoa asiakkaalle, että tilanne on nyt tällainen, mitä me yhdessä muutamme, jotta minä voin työskennellä kanssasi ja sinä hyötyä työskentelystä. Tämä toimii myös esimerkkinä asiakkaille siitä, että vaikeita tilanteita tulee vastaan, mutta ne voidaan yhdessä selvittää. 

 

Toinen tilanne on sitten se, miten työyhteisö reagoi jos kertoo omista tunteistaan. Sellainen näin on aina tehty eikä mitään ole sattunut -ajattelu on mielestäni hyvin vaarallista. Aina on kehittymiskohteita eikä niiden tunnistaminen kerro epäonnistumisesta.